tiistaina, marraskuuta 10, 2015

Katsojaennätyksiä pukkaa

Maanantaina televisiossa uutisoitiin tilastoja maksullisista kulttuuripalveluista. Hienoja lukuja monilla kulttuurialoilla, mutta elokuvissa käyminen on yhä selvä ykkönen.

Lippuja on elokuvanäytöksiin myyty tänä vuonna jo 7,2 miljoonaa. Vuositasolla tuo miljoonaraja ylitettiin  kuudetta kertaa peräkkäin.

Yli puoli miljoonaa saaneen Taneli Mustosen Luokkakokouksen siivittämänä kotimaiset elokuvat täräyttivät mittariin myös uuden ennätyslukeman, 2 385 000, jo kesken vuotta. Kuuden viime vuoden aikana kaksi miljoonaa on ylitetty nyt neljästi.

Kotimaisia elokuvia on ilmestynyt tänä vuonna 28. Kahdeksan niistä on saanut yli 100 000 katsojaa. Lastenelokuvat Risto Räppääjä (yli 300 000) ja Onnelin ja Annelin talvi (kohta 200 000) olivat ennustettavissa menestyksiksi etukäteen.

Napapiirin sankarit 2 on toinen yli 300 000 katsojan rajan mennyt komedia. Kolmaskin komedia, Viikossa aikuiseksi, ylitti rajan yhtä niukasti trilleri (vai sittenkin komediatrilleri?) Vares - Sheriffi. Vares-sarjan katsojalukujen kaari on ollut jo pitkään aleneva.

En tiedä, ovatko tuon rajan ylittäneet Big Game ja Kätilö sittenkään saavuttaneet odotettua kaupallista suosiota, vaikka jälkimmäinen on toki mennyt jo 200 000:n katsojan paremmalle puolelle ja vielä petrannee lukuaan jonkin verran.

Ei kommentteja: