keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Ekonomistien joululahja

Posted by Picasa


Sitä aina kuvittelee, että kun isot pojat ostavat tehtaita, ne laajentavat. Mutta se on väärä sanoma markkinoille. Kurssit laskevat. Siksi on parempi sanoa, että ei, me ostimme sen vuoksi, että voimme lakkauttaa. Jopa toimittajat osaavat kysyä jo näin. Terveisiä vain sinne Kouvolaan.

Terveisiä myös sinne Saksaan. Tehtaat oli uusittu ja hyvässä kunnossa. Niinpä ne kelpasi hyvään hintaan myydä. Rahalla sentään on vielä merkitystä. Tosin kyllä se on niin, että nyt kelpaisi ostella Ruotsin kruunulla - euro on vähän alamaissa. Ostajat saavat kyllä ostoihinsa vipua nousseesta dollarista.

Valtiovarainministeriön ja kaiken maailman ekonomistit ovat maailman yhtenäisin porukka. Kun he lyövät viisaat päänsä yhteen, syntyy keskinäinen konsensus helposti. Paha vain, että kaikki muut ovat eri mieltä. Jopa puolueet. Paitsi tietysti kokoomus.

Meille kerrotaan että valtio (ja kunnat) ovat velkaantuneet kokoomuslaisen valtiovarainministerin aikana. Ihan tarkkaa selvyyttä minulle ei ole tullut, mihin nämä lyhyellä aikavälillä hankitut huimat velkavarat on käytetty. Täsmälleen mihin tarkoitukseen valtio ottaa velkaa?

Joka tapauksessa me maksamme ne takaisin. Tosin yli viisikymppisenä voi jo vähän ajatella, että lopulliseksi maksajaksi tulee tuo veronmaksajaksi kovaa vauhtia kasvava lapsi, säästösyistä tietenkin vain yksi. Kuluttajuudessa hän toki on jo ihannetapaus. Ainakin joulun alla on vaikea tienata tarpeeksi teinin hyväksi näkemiin menoihin.

Ekonomistit haluaisivat jatkaa palkkatulon verotuksen keventämistä. Se ja vähän enemmänkin otettaisiin sitten kulutus- yms. veroina takaisin, kun verotuloja pitää kerran lisätä. Millä perusteella tätä pitäisi kannattaa ja millä vastustaa? Kotitalouden on vaikea tehdä laskelmia.

Siksi vastustus ja kannatus perustellaan ideologisesti ja puoluekantaisesti. Puolueiden kannattaa kyllä perustella kantansa tarkasti, amerikkalaistyylisen selkeästi. Turhat termit pois.

1 kommentti:

Eljas Verve kirjoitti...

antaako vääpeli Nappula minulle joululahjan, saas nähdä...