perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Kiikkustuoli

DocPoint-festivaalin pidentyminen yhdellä päivällä ei näytä aiheuttavan mitään seuraamuksia puolivälinkrouvissa. Riittää kun tulee aina metroaikaan nukkumaan, nauttii tsekkiläisen makkaran ja odottaa uuden päivän jännittäviä piirteitä, joista ei puutu vivahteita.

Kekkoslovakia I -näytökseen tuli satakunta katsojaa ja tämän päiväiseen Kekkoslovakia II-näytökseen ehkä jopa enemmän. II-näytös koostuu valikoiduista lyhytelokuvista, jotka paljastavat erityisesti 1970-luvun Kekkoslovakian ominaisuudet.

Hiippailin eilisestä näytöksestä kaulukset pystyssä lähikuppilaan, jossa onnittelin ansaitun yhden oluen ajan esikoisohjaajaa. Lauri Timosen fiktiofilmi saa ensi-illan ensi viikolla. Matka jatkui Kiasma Caféhen, jossa vietetystä illanvietosta oli poistuttava ilmeisesti noin yhdeksältä - henkilökunta vei tarjolla olleet oluetkin janoisten dokumentti-ihmisten käsien ulottuvilta pyynnöistä huolimatta varoittamattoman valomerkkinsä jälkeen. Itse olin tullut niin myöhään, etten edes odottanut mitään pullon pohjalta löytyneen punaviinitilkan jälkeen. Ympärillä parveili kuuluisia ohjaajia ja alan toimijoita, vaikka osa olikin nälissään mennyt syömään.

Matkalla kadun yli vaihdoimme käyntikortteja venäläisvieraiden kanssa, minä aikana muu jengi hajaantui. Monet menivät Bio Rexiin elokuviin ja muut Lasipalatsin baariin, me käväisimme festariklubi Nollassa yhdellä, mutta palasimme tuttuja haastateltuamme kotikonnuille.

Kello oli kymmenen kieppeillä illalla. Tähän on tultu - kiikkustuoliin.

Päivän festarisuositukset täältä (yhden liuskan pdf, linkki korjattu perjantain dailyyn!)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos päivärapotista, vilpittömästi. En tänä vuonna päässyt rientoihin, kun pitää polkea tätä leipäsorvia. Ensi vuonna paremmalla onnella,
Veikko-setä
ps. Kekkoslovakian haluan nähdä, kaikki sen osat, ainakin kertaalleen.