sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Kesäpäivä - aamulla

"Ei siellä kylmä ole, mutta jotain pitkähihaista kannattaa ottaa mukaan siltä varalta, että paleltaa", huudan uimarannalle lähtöä tekevälle perheelle.

Minun osakseni jäävät romaanit. Rantaelämä tai stadikalla vietetty päivä ei ole minua koskaan kiehtonut. Suurin syy siihen varmaan on se, että en tiedä, pitäisikö siellä olla silmälasit päässä vai ilman.

Luen romaaneja ilman laseja. Ehdin jo aamutuimaan aloittaa Kati Tervon Kesäpäiväkirjan. Se osoittautui nopealukuiseksi. Alussa on paljon pisteitä. Tiedän paremmin kun uimarantalaiset palaavat iltapäivällä.

Kirjastosta kesäkuussa tuotuja Ian McEwanin romaaneja on lukematta liuta. Jokaisen olen aloittanut. Eräät romaaniklassikot huutavat hyllystä. Ovat kyllästyneet odottamaan vuoroaan. Sivusta tarkastellen huomaa, että muutama kymmenen sivua on luettu, mutta suurin osa kirjan lehdistä on kääntämättä sitä ensimmäistä kertaakaan.

En edes kuvittele lukevani mielikirjojani uudestaan. Monikohan niistä säilyttäisi asemansa kaanonissa?

Tänään voi keskittyä lukemiseen. Eilen tehty kaalikeitto - aamiainen, lounas ja päivällinen - lämpiää jo liedellä. On hyvää, ei lihota. Kun saa tämän blogipäräytyksen alta pois, niin kyllä kelpaa.

Olutta olisi jääkaapissa, mutta ei maistu. Juon nykyisin niin vähän, että se alkaa olla terveyshaitta. Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt baarissa kerran. Kotona oli silloin naisten kirjallisuuspiiri, joten liukenin alta pois kaupungille lukemaan Henry Milleriä. Kuukauden taksikiintiö täyttyi.

Merkkejä edellisistä kesäpäivistä lojuu lähistöllä. Morset ja Frostit dvd:llä, italian kielikurssi, muutama englanninkielinen tietokirja tai tutkimus, esitarkastettava käsikirjoitus.

Olen kansanterveyden vihollinen numero yksi. Jo toista viikkoa perheen ruokalasku on hoidettu rahapelien tuotoilla. Kolikoita on silti jäljellä yli sadan euron verran. Kun tähän astisessa elämässäni en ole saanut hedelmäpeleissä ja vastaavissa päävoittoa kuin ehkä yhden kerran, olen viikon aikana saanut niitä seitsemän. Samasta koneesta on tullut pari lähes perättäistä päävoittoa. Vaihdan konetta ja kas, kohta päävoitto kolisee ränniin. Kauppareissuilla olen tienannut niistä 30-50 euroa päivässä. En käy joka päivä kaupassa, mutta ruokaan se on riittänyt. Anteeksi kansanterveysläiset.

Hirveä tsägä. Vahinko, että lotossa oli kohdallaan vain yksi ja lisänumero.

Onpa hiljaista.

EDIT: Ei ole enää hiljaista. Lisäilen tähän Empun sarjakuvablogista löytämäni uskonnollisesti bluesahtavan rocklinkin, jossa kitara saa kyytiä.

Ei kommentteja: