perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Punakone

 

Kesä tuli sitten vähän yllättäen. Parvekkeella jo paahtui. Paisteessa oli ainakin 30 astetta lämmintä.

Tietokoneet pitivät kuitenkin sisällä, sillä onnistuin vihdoin hankkimaan ulkoisen kovalevykotelon (45 e), jonka avulla muutaman vuoden digikuvat saatiin taas käyttökuntoon. Edellisen tietokoneen rikki mennyt osa oli kuin olikin emolevy. Kovalevy oli aivan kunnossa. Nyt on sitten varmuuskopioitakin ja polttelen niitä dvd:lle.

Vanhojen teksti- ja kuvatiedostoja siirtäminen käyttökoneelle teki iloiseksi. Kuin vanhan lelun olisi saanut käyttöönsä. Mutta aikaa vierähti koneen ääressä kymmenkunta tuntia.

Se oli jatkoa muutaman päivän ja yön editoimiselle. Viron kiertomatkan aikana videokuvasin kolme tuntia, joka on nyt puristettu kuuteen 10-15 minuuttiseen elokuvaan. Seitsemäskin vielä tulee. Ehkä niitä voi joskus muillekin matkalaisille näyttää. Valokuva yllä on Tallinnan sotilashautausmaalta.

Kanada näyttää matsaavan Sloveniaa vastaan. Eka maali tuli jo, joten töllön ääreen. Kulttuuri-ihmisille sanottakoon, että ne ovat jääkiekon maailmanmestaruuskisat.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: