maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Maistereita joka niemeen, notkoon ja saarelmaan

Massatilaisuuksissa kierrellessä törmää vanhoihin tuttuihin. Yllättävän monet heistä ovat aktivoituneet keväällä opiskelemaan. Suurimmalla osalla tavatuista maisterin opinnoista puuttui vain gradu.

Toteutumassa olevan tutkinnonuudistuksen jälleen kerran runnellessa vanhoja perinnearvoja monet ottivat lusikan kauniiseen käteen. Osa tuli kylläiseksi ja osalla gradu jäi yhä tekemättä. Varsinkin aktivistien kiireet olivat liian suuret.

Vanhana valtsikalaisena pistäydyin tiedekunnan sivujen uutisten parissa. Näin uutisoitiin 16.5.:

”Valtiotieteellisen tiedekunnan kevään viimeisenä pro gradu-tutkielmien sisäänjättöpäivänä tiedekunnan ovista virtasi opiskelijoita. 12.5. klo 11:een mennessä graduja jätettiin tarkastettavaksi 333 kappaletta, mikä on saman verran kuin yhteensä tiedekunnassa normaalivuonna”, opintoasianpäällikkö Tuula Hakkola kertoi haastattelijalle.

Kesällä ei juhlallisia bileitä pidetä, mutta Hakkola kertoo nyt gradunsa jättäneiden saavan valtiotieteiden maisterin paperit heinäkuussa. Ehtona tietysti se, että kaikki muutkin tutkintoon vaaditut opinnot on suoritettu kesäkuun alkuun mennessä.

Heinäkuussa valtsikasta saa paperit noin 500 akateemista suoriutujaa. Valtiotieteiden maistereiden lisäksi todistuksensa saavat myös valtiotieteiden kandidaatit - varmaan pari uutta lisensiaattia ja tohtoriakin mahtuu mukaan.

Tässä on hyvä muistuttaa pilkkuviilasta. Muistakaa kirjoittaa nämä tittelit sitten monikossa. Niin on tehty jo koko tämä vuosituhat kaikkialla muualla paitsi käytännössä. Nämä uudet kandidaatit ja maisterit ja lisensiaatit ja tohtorit ovat valtiotieteiden, ei valtiotieteen. Niin toki minäkin viimeisimmällä tutkintotittelillä vuodelta 1999. Lisensiaatin lisenssi oli aikoinaan omatoimiseen tutkimiseen, sen tutkinnon jälkeen ei tarvinnut syödä professorin kädestä. Miten lie nykyisin?

Tämä ryysis tuskin aiheuttaa työttömyyspiikkiä vastavalmistuneiden seurantatilastoon. Monet nyt valmistuvista ovat hyvinvoineet valitsemissaan ammateissa vuosikaudet. Mutta aika monta gradulomaa näille mattimyöhäisille on varmaan työpaikoilla myönnetty tänä keväänä ja monta kosmoskynää nuoltu loppuun asti.

Tiedekunta laskee myös valmistuneiden opintoaikojen keskiarvoja. Veikkaanpa, että tilastoja puhdistetaan rankalla kädellä. Tämän jengin kanssa valmistusmisajan keskiarvo hilautuisi varmaan lähelle kymmentä vuotta ellei ylikin. Ja sitähän ei yliopiston image kestä.

Kun kaikkien pitää olla nuoria ja kauniita, koska me ollaan Euroopassa.

Onnittelut minulta kaikille uurteita silmäkulmiinsa jo vuolleille uusille valtsikan akateemisille.

Ei kommentteja: