Elämäni voi hyvin kääntyä tänään joko yhteen tai toiseen suuntaan. Nappasin nimittäin kirjastosta luettavaksi kaksi teosta. Ensimmäinen oli Mark Winokurin ja Bruce Holsingerin The Complete Idiot's Guide To Movies, Flicks and Film ja toinen Juha Oravalan Kohti elokuvallista ajattelua. Virtuaalisen todellisen ontologia Gilles Deleuzen ja Jean-Luc Godardin elokuvakäsityksissä.
Saatte arvata kumpi lainaus on kummasta:
A) "The 'flick' you'd watch in the multiplex would be something like Die Hard (1988), a cliché-ridden but fun-as-hell romp featuring Bruce Willis, explosions and truly bad-ass special effects."
B)"Elokuva ja filosofian täytyy Deleuzen mukaan ylittää aistimellisen ja käsitteellisen dialektiikka ja siihen liittyvä jaottelu tiedon ja ei-tiedon alueisiin. Vain pyrkimällä kyseisen dialektiikan ylittävään 'kolmannen' ontologiaan ja epistemologiaan voidaan tavoitella kokonaan uudenlaisen keskustelun avaamista pohtimalla 'mihin ajattelun muotoihin elokuva kehittyy?', 'minkä monikollisten potentiaalien kautta elokuva voisi muuntua tulemisen liikkeeksi?'"
Monikolliset potentiaalit tuovat mieleen perjantai-illan mahdollisuudet... Hmmm...
2 kommenttia:
Maailmassa on todella vhän ihmisiä, jotkä kykenevät ymmärtämään ei-alkuisia adjektiiveja. Todellakin Die Hard oli jotain uutta uraa luovaa toimintaelokuvien genressä. Siinä ssankari tuotiin lähelle tasgvallista tossunkuluttajaa juurikin puutteellisuuksiens kautta. Loistoleffa. Ei hirveästi jaettu ymmärrystä pahantekijöille, joka taas on uudenlaisempi tapa katsoa maailmaa.
Muuten peesaan, mutta kyllä paha on saanut palkkansa koko elokuvan historian. Armotta.
Lähetä kommentti