keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Korsetin värillä on väliä

Viime päivinä on alkanut tuntua siltä, että meillä on käynnissä hallitussota. Ei niinkään hallituksen ja opposition välillä, joka muistuttaisi vuoden 1918 seksuaalisotaa, siis sitä, jossa vastakkain olivat punaiset ja valkoiset korsetit, vaan hallituksen sisällä, ikään kuin kansalaissotana.

Kansalainen Korhonen ja kansalainen Masa ovat töniskelleet toisiaan useammin kuin vanhat kaartilaiset nakkikioskilla. Ihan siinä posket menee rosamundaksi.

Jarmo Korhonenhan tunnetaan siitä, että tultuaan valituksi Kepun puoluesihteeriksi, hän esitti näkemyksensä politiikasta: ”Se on enemmän kuin näkyville tuotu päivänpolitiikka, jossa hömppäkoneet pyörittävät puppugeneraattoria, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat ja parisuhdelaki ja hedelmöityshoitolaki ovat mediaseksikkäämpiä kuin köyhyys tai lasten huostaanotto.”

Ei tiennyt profeetta Korhonen, että mediaseksikkyydestä tulee pian mediaseksiä.

Silti vaikea arvata, keihin poliitikkoihin puoluesihteeri tällä viittasi. Ei ainakaan kehenkään Kepun ulkopuolella olevaan.

Korhosta kannatti vahvasti Paavo Väyrynen, jolla oli sen myötä intuitiivista tietoa, että hänestä tulee ministeri, vaikkei edes tuleva pääministeri sitä silloin tiennyt. "Korhosen valinta ei ole minulle näpäytys", Vanhanen sanoi jo etukäteen. Naapurit arvelevat sen muistuttaneen enemmän teknistä tyrmäystä, jossa ei kaaduta suorin hoikin koivin konkkaamaan vaan soperrellaan.

Tämän vuoksi tiettävästi Jarmo Korhonen on suljettu varmpimpaan puoluetoimistosta löytyvään kaappiin. Vai miten muuten on tulkittavissa liikenneministeri Anu Vehviläisen kommentti Kalevassa (9.3.08): "Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mielestä keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kaikki viimeviikkoiset ulostulot ja julmistelut Vanhasen hallitukselle eivät ole olleet onnistuneita." Siis keskustalaisen ministerin mielestä keskustan puoluesihteerin julmistelut keskustajohtoiselle hallitukselle...

Anteeksi, mistä voisin saada taksin?

Mainitun Kalevan nettikeskustelussa nimimerkki Jäbä sanoi kommentiksi edelliseen: "Korhonen, Rantakangas, Väyrynen ja Pekkarinen ovat oikeilla linjoilla Keskustassa. Vanhanen ja muut "liberaalit" joutaa potkia pihalle tai ainakin lykätä Alkion aateopus kouraan, jotta keskustalaisuus alkaa avautumaan. Pienen ihmisen asialla pitäisi olla. " Siinähän taas aamukahveja kerätään pitkin lattioita, kun maata johtaa KRPV-linja.

Lentokentälle, kiitos!

Hallitusrintamien toisella puolella oleva Jyrki Katainen sanoi muistaakseni jotenkin niin, vai miten se oli?, että "isottelu, uhkailu ja öykkäröinti" olisivat osa Korhosen persoonaa. Eikä persoonaa noin vain muuteta pois, kuten uusin Mannerheim-keskustelu osoittaa. Samat nettikeskustelijat tukevat kuin vihreä korsetti Mannerheimia aivan kuten ennenkin aiemmissakin Mannerheim-keskustelussa.

Uusin korsettikeskustelun osanottaja Bjarne Kallis tosin sanoo, ettei hän halua loukata ketään, ei edes niitä, joiden isoäidit ja syntymättömät sukulaiset Murha-Kalle hoiteli pois päiviltä.

Hoitelemisesta puheen ollen. Voisimmeko vihdoinkin antaa - heh! - Ilelle jonkin Nokia-palkinnon tekstiviestin aseman kansainvälisestä kohentamisesta? Siinä on mies, joka osaa sohaista tulipesään niin, että kohta liekit näkyvät Saksaan asti. Siellähän jo väitetään, että Nokia is not connecting people.

Suomalaisten kuuluminen globaalisti tunnettuun ja vientikelpoiseen vapaaseen pohjoismaiseen seksuaalirintamaan on nyt uhattuna. Vaikka kännykkäseksiä pidettäisiinkin metallimusiikkiin verrattuna vientikelpoisena erikoislajina, siis vähän kinkkisenä välineurheiluna, jota pitää valtion varoin tukea, on se varsin laimea muoto kalapuikkofirman ja viiksivahayhtiön tukemasta Big brother by Kännykkä -kilpailusta, jota kaikki laatulehdet ympäri Telluksen seuraavat kokosivun uutisin. Kansalaisten huuto kuuluu kuin mediapuisto Buchenwaldista: "Me haluamme enemmän, lisää ja suuremman."

Taksin keskusradio kertoo, että rikospoliisi on tiettävästi jo estänyt pääsyn sivuille, joissa tekstiviestit tullaan julkaisemaan. Viestit ovat sen verran lapsellisia.

Lopuksi julkaisen viimeisimmän ihan itse lähettämäni tekstiviestin, josta en tietenkään kerro, kenelle sen lähetin: "Onko siskonmakkarakeitto valmis, muija?"

Pyydän anteeksi jo etukäteen, vaikka eivät ne taida auttaa tuhannennellakaan kerralla. Minkäs hiiri voi hännälleen...

Ei kommentteja: