tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Kadonneet elokuvat esillä

Ensi viikon keskiviikkona, 21. päivänä marraskuuta klo 16:30 kannattaa elokuvan ystävän tulla Orioniin. Verkkokalvot saavat värähdellä aivan omaperäisessä tahdissa, sillä silmien eteen saatetaan DOKUMENTIN YTIMESSÄ 40: TUNTEMATTOMIA KOHTAUKSIA SUOMEN ELOKUVAN HISTORIASTA I(I dokumentärens kärna 40: Okända scener ur den finska filmens historia I), koonneet Ilkka Kippola, Jari Sedergren, Juha Seitajärvi. Toinen osa esitetään kahta viikkoa myöhemmin.

Elokuva-arkistojen keskeisiin tehtäviin on globaalisti aina kuulunut kadonneiden tai osin tuhoutuneiden elokuvien jäljittäminen, rekonstruointi ja jos mahdollista restaurointi. Se on ollut varsin raskas prosessi ja tie, usein vuosien työ. Varsin usein se saa lähtökohtansa onnellisesta sattumasta. Joskus niistä on rakenneltu otsikoitakin kissan mitalla.

Vanhin säilynyt suomalainen näytelmäelokuva on Teuvo Puron Sylvi, jonka ensimmäinen löytyminen sijoittuu 1930-luvulle. Erään divarin lähinnä pikkupoikien vaarallisiin paukutteluleikkeihin myymä kakku nitraattifilmiä osoittautui silloin vanhimmaksi tunnetuksi näytelmäelokuvaksi. Tästä Aho & Soldanin käsiin joutuneesta rullasta Aito Mäkinen teki kehitellyn version, mutta säilynyttä aineistoa oli lopulta jonkin verran enemmän kuin näihin editioihin kuului. Nyt uudessa järjestyksessä esitettynä ja erinäisten välitekstien lisäämisen jälkeen tarjolla on käytännössä lähes koko elokuva - vain kuulu myrkytyskohtaus puuttuu.

Suomi-Filmin ensimmäinen toimitusjohtaja Erkki Karu aloitti elokuvaohjaajana Suomen Biografi Yhtiön valmistamien elokuvain parissa kesällä 1919. Helmikuussa 1922 valkokankaille saatettiin hauska komedia Ylioppilas Pöllövaaran kihlaus, josta säilyneeksi on arveltu "ainoastaan työkopiokatkelmia 160 metriä ilman välitekstejä".

Videoajan etuihin kuuluu se, että kuvaa voi sujuvasti liikutella paikasta toiseen. Kadonneeksi ajatellun elokuvan rekonstruktioon se soveltuu erinomaisesti.

Naapurihuoneen tutkijan Ilkka Kippolan huoneesta on viime aikoina kuulunut aikamoista kofeiinilähtöistä hihkuntaa, kun palaset ovat viikkokausia kestäneen ajatustyön tuloksena alkaneet loksahdella paikalleen. Työpöydällä oli viimeksi käydessä parisenkymmentä tyhjää tai puolityhjää kahvikuppia.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen elokuvahistoria saa jälleen uuden merkkipaalun, ymmärrettävään muotoon saatetun Ylioppilas Pöllövaaran kihlauksen, joka osoittautuu varsin taitavasti suunnitelluksi ja toteutetuksi elokuvaksi. Esikoistyönä se on juuri niin loistava kuin tulevalle elokuvan merkkimiehelle sopiikin.

Ja koska elokuvan ystäviä ei koskaan rakasteta tarpeeksi, vaan heistä tulee filmihulluja, ei tässä kaikki. Kun kerran historiaan palautuksen kohteeksi valikoitui Karun ensimmäinen elokuva, niin saman tiensä täräytämme esille myös hänen toisen kesällä 1919 kuvatun elokuvansa, markkinoille helmikuussa 1920 niin ikään tulleen komedian, joka aikanaan tunnettiin nimellä Sotagulashi Kaiun häiritty kesäloma.

Samoin kuin edellisestä, tästäkin elokuvasta on arveltu olevan jäljellä "n. 15 minuutin (437 metriä) verran leikkaamatonta originaalinegatiivia ilman välitekstejä". Esitettäväksi tulee tämän sijaan katsottava, ymmärrettävä ja looginen elokuva, joka lienee aika täydellinen. Pöllövaaran tavoin Sotagulashi voidaan 80 vuoden jälkeen palauttaa suomalaisen elokuvan historiaan olemassa olevana artefaktina. Repikää siitä.

Itse happeningeissä näemme kaikkea muutakin kuin vaatimattomasti nuo kolme elokuvaa, joita monet eivät ole uskoneet koskaan nähtävän missään järkevässä muodossa.

Rekonstruktiota Suomen ensimmäisistä äänifilmeistä, jänskiä sensuuriklippejä, näytteitä keskeytetyistä elokuvahankkeista, Erik Blombergin Nyrki Tapiovaaran Varastettuun kuolemaan 1950-luvulla ja sen jälkeen pois silmistä pidetyt poistot, koekuvauksia ja monta muuta asiaa, joita silmiemme eteen ei ole koskaan tuotu, eikä ole aiottukaan. Siksi ne ovat aina dokumentteja omasta tekemisestään ja siksi me liikumme jälleen dokumentin ytimessä, kuten sarjamme nimi argumentoi.

Vain vaatimattomuuteni estää sanomasta kahdesti, että tilaisuudet ovat kauaskantoisuudestaan huolimatta ainutkertaisia.

Sattuneesta syystä esitämme näin syntyvät tulkinnat betacam-videona, vaikka epäilemättä filmipohjaiseen restauraatioon on tämän jälkeen aihetta.

Jos joku tulee tästä valittamaan, niin pidän häntä henkilökohtaisesti ehdottomasti liian nenäkkäänä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivomus: ottakaa "Herra Lahtinen lähtee lipettiin" vastaavaan käsittelyyn pikaisesti!

Jari Sedergren kirjoitti...

Pyhiin teoksiin koskeminen on aina hankalampaa, mutta käsittämätöntä mitä kaikkea korvan taakse nykyaikana mahtuu.

Juri kirjoitti...

Aivan mahtavaa! Hieno homma!

Onko Herra Lahtisesta olemassa muutakin matskua kuin se, jota on esitetty esim. SEF:ssä? Sen nähneenä en menisi ensimmäiseksi järjestelemään materiaalia ymmärrettävään kuntoon...