Polvi ei ole parantunut, vaan puukon kärki rapsuttelee sen sisuksia edelleen. Yritän silti kömmeltää naapurikaupunginosan opinahjoon nimeltään Brändö gymnasium.
Lupauduin heikkona hetkenä Reykjavikin matkalla puhumaan siellä suomalaisesta lyhyt- ja dokumenttielokuvan historiasta. Aikaa on vain niukalti, 40 minuuttia. Siinä ei paljon ehdi. On paljon helpompaa puhua kaksi tuntia kuin vain reilu puoli tuntia, jossa ei ehdi kuin aloittaa ja sitten pitäisi jo lopettaa.
Mutta emmeköhän jotain keksi, kun oikein improvisoidaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti