maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Pohjoismaista yhteistyötä

Tiukka viikko tulossa. Elokuva-arkistoilla on pohjoismainen tapaaminen, yhteensä kolmisenkymmentä vierasta kaikista pohjoismaista ja päälle vielä delegaatit Baltiasta - ainakin Viro ja Latvia ovat mukana.

Tähän retoriikkaan liittyy isompikin kysymys: Pitäisikö Viroa alkaa pitää Pohjoismaana ilman muttia?

Takaisin pienempiin asioihin. Tapaamiseen liittyy symposium, jota on vedettävä pari päivää ja esiinnyttävä myös itse kerran jos toisenkin. Onneksi pari tohtoria on lupautunut mukaan puhumaan erityisaiheistaan, mainoselokuvista ja valistuselokuvista.

Ja helpotuksen huokaus siitäkin, että ensi vuonna ilmestyvän hankkeemme "Dokumentti- ja lyhytelokuvan historia Suomessa" esittelyvastuu on kollegalla. Itse puhun uutisfilmistä, ts. esittelen yhden luvun tulevasta teoksesta.

Kieleksi on sovittu englanti, joten kaikki ymmärtävät toisiaan.

Olen ollut huomaavinani, että skandinaaviskasta pohjoismaisissa yhteyksissä pitävät nykyään kiinni useimmiten tanskalaiset, jotka eivät sitten käytännössä itse puhu muuta kuin tanskaa. Ja siitähän me muut emme kovinkaan helposti saa kiinni. Tämä siis tosiasiana vailla tavanomaista liirumlaarumia ja kaunistelua.

Ei kommentteja: