tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Oo, kesän lapsi mä oon

Ulkoa tulee leikatun ruohon tuoksu. Paha kyllä olen sille allerginen.

Kesän vaikutuksesta televisio-ohjelmistoon on puhuttu paljon niin kauan kuin minä muistan. Se tarkoittaa käytännössä kyllä jo keski-ikäisen elefantin muistia.

Yleensä - eikä tämä ole yhtiövihjaus - ohjelmiston tasoa haukutaan surkeaksi. Erityisesti moitinnan kohteena ovat uusinnat. Samaan hengenvetoon muistetaan tietysti sanoa, että kesällä ei kukaan katso televisiota, sillä grillaus ja luontoharrastukset vetävät puoleensa.

Luonto tulikin jo käsitellyksi tuossa leikatun ruohon tuoksussa, eikä grillillekään ole lähiaikoina asiaa, enemmänkin pupujussin ruokapaikoille.

Ylen Areena avattiin yhtä äkkinäisesti kuin jokin aika sitten Elävä Arkistokin.

Töllön voi siis kohta viedä kaappiin kummittelemaan muulloinkin kuin lupatarkastajan koputellessa. Kaikki löytyy netistä. Samalla on muistettava, että pöytänäytön tuumakoolla alkaa olla merkitystä.

Kun televisio-ohjelmia voi katsella milloin haluaa, uusinta menettää merkityksensä. Ei ole uusintaa, on vain katsojan halua ja tahto - myöhemmin ehkä myös varallisuus. Ilmaisena alkava toiminta muuttuu takuuvarmasti maksulliseksi ja siinä piilee syrjäytymisvaara. Toiset saavat, toiset eivät. Digikanavoitumisen monopolisoituminen on tämän kehityksen alkuvihellys.

Pitäisikö kirjastoihin alkaa rakentaa maksullisia katselukoppeja televisio-ohjelmia varten? Nettijakeluluonteen vuoksi tämän järjestäminen ei liene vaikeata. Ainakin lainsäädäntö pitää saada tällaiselle toiminnalle kuntoon. En ole nähnyt tekstiä siitä, enkä siis tiedä, onko asiaa edes pohdittu.

Samalla voitaisiin ratkaista ikuinen ongelma tutkijakatseluun. Minusta on käsittämätöntä, että esimerkiksi kotimaisia elokuvia ei voida katsella vaivatta, pientä maksua vastaan ympäri Suomea turuilla ja toreilla.

Sen järjestämien olisi kaikkien etu. Tämän mahdollistavasta sopimuksesta hyötyisivät kaikki, elokuvantekijät, tuottajat, sisältöä saavat välittäjät ja suuri, miksei pienikin yleisö. Elokuvan ja television tutkijat ja (median, elokuvan jne.) opettajat ovat pieni yleisö, mutta heillekin aineiston saatavuus on vielä tänään usein ongelma. Asia on jymähtänyt vuosikausiksi poliitikkojen ja lakimiesvirkamiesten fileisiin.

Kotimaisten elokuvien saattaminen tällaiseen jakelumuotoon olisi sitten kansallinen haaste. Kuten arvaatte, en tarkoita vain näytelmäelokuvia tai televisioelokuvia (joita jälkimmäisiä toivottavasti markkinoille laitetaan) vaan myös lyhytelokuvaa ja dokumenttia.

Asiaa valmistelleet lakimiehet ovat tähän mennessä katselleet koko prosessia kovin kapeista tekijänoikeusnäkökulmista enkä suoraan sanoen usko, että tämä linjaus muuttuu, vaikka maalaisjärjellä ajatellen tämä suuntaus on teknologian kehityksen myötä niin vanhentunutta kuin vain voi olla. Kun ajattelee, kuinka pieniä rahastusmahdollisuuksia suomalaisen elokuvan historian tuotoksilla käytännössä voi olla, asian täydellinen juridisoiminen ja jahkaaminen tuntuu järjettömältä. Eri järjestöjen olisi sovittava perusasiat ja valtion olisi avattava tilanne avoimuuden suuntaan.

Asioiden monimutkaistaminen on nähtävästi suomalaiselle järjestelmälle tyypillinen tapa kaikessa julkaisutoiminnan ja tekijänoikeuksien juridiikassa, mikäli olen ymmärtänyt oikein Kemppisen kirjoittelua. Siitä huolimatta, että rahat menevät näille jättiyhtiöille, eivätkä suinkaan tekijöille, vaikka jälkimmäisten köyhyyden kyyneliä mieluusti uutisoidaankin (jättiyhtiöiden tiedotusvälineissä).

Suuret mediayhtiöt avautuvat nekin niukalti, ja kun siellä jokin avautuu, kyse on valaan hetuloiden kaltaisesta planktoninsyönnistä. Ihmisten oletetaan esimerkiksi lähettävän kuviaan ja tekstejään suurille mediayhtiöille pelkästä julkaisunhalusta. Näyttäisi siltä, että nappia painamalla lähetetään myös kaikki tekijänoikeudet. Epäilemättä liikejuristit ovat tämänkin politiikan muotoilleet.

Tarina venähtää helposti pitkäksi. Tänään tekisi mieli nähdä Francesco Rosin Kolme veljestä (Tre fratelli, 1981). Se alkaa elokuva-arkistossa jo kello 16.45. Sille voi naittaa yhteen TV1:ssä klo 21.00 alkavan elokuvan Kefalonian murhenäytelmä.

Televisiossa lisäksi: TV2 Neiti Talonmies klo 12.50 - siinä on Tauno Palo, TV1 17.05 Tarja Halonen puhuu tärkeästä lukukokemuksestaan, joka on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, samalla kanavalla klo 19.20 Irma Seikkula - Kulta-ajan tähti ja klo 20.00 Tosi Tarina-sarjassa Irma, nukentekijä. Olen nähnyt ne kaikki ja vakuutan, että ne kestävät toisen katselun.

Illalla on Uutta kinoa, Dokumenttiprojektia ja Teemalla Juicea monessa paketissa.

Älkääkä unohtako myöskään Peter von Baghin Oi kallis Suomenmaa -sarjan uusintaa. Sellaisia kun pääsisi joskus elämässään tekemään. Tämä on tarjous kaikille tuottajille.

Ei kommentteja: