Viimeinen kesälomaviikko. Katkaisin eilen särkylääkeputken ja testasin samalla kestääkö hammaskolo alkoholia. Hyvin tuntui kestävän. Jäitä oli riittävästi.
Uutta lääkettä en tarvinnut aamullakaan vaikka monivuotisen kantapaikkani karaokesäädöt ovat paikan uuden työnjohdon ehdottomista määräyksistä johtuen näemmä pysyvästi ala-arvoiset. Lähiö on tullut keskustaan.
Vuosien varrella on opittu, että laitteet ovat hyvät, laulajat parhaimmillaan mainioita, mutta nykyään säädöt mättävät, jopa ohjeellisesti. Aivan korvatonta menoa, mikä tekee vaikeaksi maksaa läsnäolosta. "Pidä hauskaa", tuttava sanoi lähtiessä. "Varmasti", sanoin. "Jeesus on antanut sen minulle geeneissä."
Täytynee katsastella uutta paikkaa olohuoneeksi, kunnes kierrätys tekee tehtävänsä. En usko, että siihen menee pitkä aika.
Tänään toisenlaista kulttuuria. Vuorossa ovat yleisurheilun GP-kisat. Täytynee mennä stadionille jännäämään ylittävätkö naiset 60 metriä keihäässä. Yksissä kisoissa kesässä on toki käytävä. Pesäpallo-ottelu vielä puuttuu repertuaarista.
Muistelen, tosin hyvin hatarasti, enkä googlettamalla sitä löytänyt, että Kemppinen haukkui taannoin jossakin postauksessaan Friedrich Dürrenmatin (1921-1990) kirjallisen tuotannon. Se jäi vaivaamaan, koska muistelin lukeneeni nuorna poikasena hyvän dekkarin, Tuomari ja hänen pyövelinsä (Der Richter und sein Henker, 1952).
Kirja tuli hyllyssä vastaan ja luin sen siksi uudestaan. Mielikuva muuttui: rakenteeltaan kirja on nerokas, mutta sisältö mättää inhimillisesti. Tympeitä yksityiskohtia riitti muutenkin hyljeksittäväksi. Elämän päätehtäväksi asettuu siinä pelissä määräytynyt kosto. Kirjailija pysyttäytyy moraalittomana alusta loppuun. Ehkä siitä sen vuoksi otetaan jatkuvasti uusia painoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti