perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Pitääkö viinaa mainostaa?

Helsingin Sanomissa (B1, 13.1.06) Pekka Mykkänen oli saanut alanurkkaan isohkon jutun, jonka lähtökohtana oli amerikkalaistutkimus: alkoholimainonta lisää nuorten juomista. "Jokainen alkoholimainoksen näkemiskerta kasvatti 15-26 -vuotiaiden nuorten alkoholinkulutusta prosentilla kuukaudessa ja jokainen asukasta kohden käytetty dollari alkoholimainonnassa lisäsi nuorten kulutusta kolmella prosentilla."

Kun tämän siirtää käytäntöön, jälkimmäinen prosenttiluku tarkoittaa sitä, että 12 olutpulloa viikossa juova nuori ottaa ylimääräisen snapsilasillisen sitä olutta mainonnan vuoksi. Eli aivan otsikon kokoisista asioista ei ole kyse, kun tutkimustulos otetaan käteen ja juodaan.

Suomalaiset eivät tähän uskoneet. Raittiusministeri Liisa Hyssälä (kesk) oli tietysti sitä mieltä, että rajoittaa pitää, olipa syy mikä hyvänsä. Hän ajaa terveysvaroituksia pullojen kylkiin. Niitä on kiva kesällä puiston kulmalla sorvata uuteen muotoon muun tekemisen puutteessa.

Mutta se joka sai minut tarttumaan näppäimistöön oli Viestinnän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen, päätoimeltaan Sanoma WSOY:n toimitusjohtaja. Mainosasiassa hänellä on siis koko navetta ojassa. Syrjänen kiisti tutkimuksen tupakkateollisuudelta opituilla sanamuodoilla ja sanoo mainontaan puuttumisen olevan "pään pensaaseen panemista". Vaikka oli oman talon miehiä, toimittajan olisi pitänyt kysyä, että mitä se tuommoinen nyt on ja varsinkin mitä se tarkoittaa. Siis muuta kuin, että mainostamista olisi syytä SanomaWSOY:n lehtiin saada lisää. Tänäänkin kanteen olisi varmasti perjantaipullo sopinut. Onhan vielä 13. päiväkin.

Syrjäsen retoriikka ei meitä viisasta, mutta on siellä yksi asia, joka on niin väärin, että se on korjattava. Syrjänen nimittäin painotti, "ettei ole kannattamassa alkoholin kulutuksen lisäämistä, vaan puolustaa kaupallista sananvapautta."

Kun fiinisti sanotaan, tuon virkkeen ensimmäinen osa tarkoittaa sitä, että implisiittisesti Syrjänen uskoo mainonnan lisäävän kulutusta. Ja miksi muuten sitä tehtäisiin - puhe siitä, että tavoite olisi vain naapurin markkinaosuuden vieminen, kuulostaa harhaiselta.

Mutta se isompi asia on puhe kaupallisesta sananvapaudesta. Nythän on niin, että sananvapaus kuuluu yksilöille. Vain ja ainoastaan. Yrityksillä sitä ei ole eikä tule. Eikä ole olemassakaan mitään kaupallista sananvapautta. Hyvää käsitettä ei kannata pilata antamalla markkinamiesten sumuttaa mieltämme. Puolustakaa sananvapautta, älkääkä antako varastaa sitä itseltänne kaupallisiin tarkoituksiin.

Ei kommentteja: