Sodan alla valmistunut Jääkärin morsian (1938) oli ilmestyessään suosikkielokuva. Heti sodan jälkeen, 20.9. 1944, monia suomalaiselokuvia asetettiin esityskieltoon, mutta Risto Orkon Suomi-Filmille tekemä Jääkärin morsian, huolimatta sen ilmeisestä venäläisvastaisuudesta ja eräästä elokuvan kieroksi esitettämästä bolsevikki-juutalaishahmosta, ei kiinnittänyt sensuurin huomiota.
Kilpaileva yritys harrasti tietoista itsesensuuria. Suomen Filmiteollisuus asetti Sam Sihvon näytelmään perustuvan Hevoshuijari (ohj. Ossi Elstelä 1943) ja itsensensuuripäätöksen takana olevan yhtiön elokuvamogulin Toivo Särkän oman elokuvan Tyttö astuu elämään (1943) varastojen kätköihin oman poliittisen itsesensuurin vuoksi. Mutta Suomi-Filmi ei itse halunnut sensuroida mitään, vaan esitti vapaasti ryssittelevää Jääkärin morsianta tietojen mukaan "maaseudulla".
Vasta kun Neuvostoliitto toimitti vuoden 1948 lopussa Suomelle nootin eräistä teatteriesityksistä - toisessa tapauksessa kyse oli Jääkärin morsiamen näytelmäversiosta - ja kun suomalaiskommunistien lehdistö ja Neuvostoliiton lehdistö reagoivat samassa tarkoituksessa näytelmän elokuvaversioon, määräsi ulkoministeriö elokuvatarkastamon toimiin. K.-A. Fagerholmin johtaman hallituksen mietittyä ulkoasiainvaliokunnassaan toimenpiteitä nootin suhteen, opetusministeri Reino Oittinen määräsi elokuvan uusintatarkastukseen. Valtioneuvoston kannan ymmärtäneet, eri maailmankatsomuksia edustavat sensorit laittoivat elokuvan esityskieltoon 7.1. 1949. Ministerin kirjelmää voitiin hyvin pitää käskynä sen sanamuodoista huolimatta.
Jean-Paul Sartren näytelmä Likaiset kädet ja Sihvon näytelmät joutuivat neuvostoliittolaisten silmätikuksi vuosien 1948-49 vaihteessa siksi, että se oli kulttuuriin keskittyvä osa Neuvostoliiton harjoittamaa K.-A. Fagerholmin hallituksen vastaista propagandakampanjaa. Sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus reivasi Suomen linjaa lännen suuntaan siinä määrin, että neuvostoliittolaiset tarttuivat diplomatian tarjoamiin keinoihin, painostukseen. Neuvostoliitto oli tuolloin kylmää sotaa käyvä suurvalta, joka ymmärsi propagandan ja ideologisen ujutuksen merkityksen. Elokuvasensuurissa seuraus oli kiristynyt poliittinen seula ja ulkoministeriön ohjaus. Ulkoministeriö piti elokuvien ongelmia pienenä ja päätyi säännönmukaisesti – ei kuitenkaan aina - suosittelemaan neuvostotoiveiden toteuttamista.
Stalinin kuoleman jälkeinen suojasää aiheutti monia muutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Josif Stalinin kuoltua ja Nikita Hrustsevin valtaannousun jälkeinen ”destalinisaatio” toi mukanaan kansainvälisen, ensimmäiseksi liennytykseksi kutsuttu ajanjakson. Suomalainen julkisuus liberalisoitui. Sillä oli myös poliittinen ulottuvuus: neuvostokielteiset kirjat löysivät tiensä taas markkinoille. Arvo ”Poika” Tuominen muistelmillaan suomalaiskommunisteista Neuvostoliitossa ja Unto Parvilahti vankileirikuvauksillaan Berijan tarhat (1957) ja SS-muistelmillaan Terekille ja takaisin (1957) saavuttivat populaarimenestystä. Historiarevision alkua merkitsi Lauri Hyvämäen Vaaran vuodet, joka oli poliittisesti tarkoitettu vastustamaan kommunismia Suomessa, kuten myös Yrjö Soinin menestysteos Kuin Pietari hiilivalkealla, joka samassa tarkoituksessa kuvasi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä Suomessa. Neuvostojärjestelmän diktatoriset piirteet, ideologisuus, väkivalta ja hallinnon heikkous tulivat esiin myös käännöskirjallisuudesta.
Tämä aiheutti sen, että prestiisielokuvana Jääkärin morsianta pitävä Suomi-Filmi esitti toiveita elokuvansa vapauttamiseksi vuodesta 1957 lähtien. Yöpakkasista noottikriisiin toiveet olivat kuitenkin pienet.
Millaisin sanakääntein Suomi-Filmi sitten vapautusta tälle poliittisesti arkaluontoiselle elokuvalleen haki noottikriisin jälkeen?
Tässäpä esimerkki Suomi-Filmi Oy:n kirjelmästä Valtion elokuvatarkastamolle 19.12. 1963:
”Nyt on sodasta kulunut jo melkein 20 vuotta ja pyydämme kohteliaimmin Valtion elokuvatarkastamoa tarkastamaan tämän filmin uudelleen ja kumoamaan sen esityskiellon.
Tahtoisin saada filmin Jääkärin morsian esitykseen elokuvakerhojen ja –arvostelijoiden pyynnöstä. Tämä filmi oli aikanaan eräs kotimaisen elokuvan suurimpia menestyksiä ja sillä olisi lähinnä kuriositeettiarvoa nykyiselle nuorisolle – vanhemmissa katsojissa se luonnollisesti herättäisi muistoja. Emme näe mitään syytä siihen, että elokuva edelleenkin olisi esityskiellossa, sillä se ei millään tavalla loukkaa ulkovaltoja – kaikki sellaiset kohdat on leikattu pois, jotka mahdollisesti olisivat voineet olla Neuvostoliittoa loukkaavia. Sitä paitsi kaikki filmissä kuvatut venäläiset edustavat tsaarinvalta-aikaa, jolloin olosuhteet Neuvostoliitossa suuresti poikkesivat siellä nykyisin vallitsevista. Mitä taas tulee venäläisiin sotilaisiin haluamme mainita, että filmin Jääkärin morsian eräs sankareista ihailee venäläistä sotilasta ja pitää hänen urheuttansa erittäin suurena.
Etsiessämme mahdollisia syitä siihen, miksi filmin Jääkärin morsian esitys yhä on kielletty massamme päädyimme siihen tulokseen, että ainoana syynä on se, että filmi ehkä on liian isänmaallinen. Tätäkin seikkaa haluamme kuitenkin puolustella ja viitaamme presidenttimme tämän vuoden itsenäisyyspäivänä pitämään puheeseen, jossa isänmaallisuuden merkitystä erikoisesti tähdennettiin.”
Ymmärrämme kyllä sen, että Jääkärin morsian aikoinaan oli tulenarka elokuva, mutta sitä se ei missään tapauksessa enää nykyaikana ole. Olivathan monet kirjatkin ’pannassa’ sodan jälkeen, mutta nyt niiden julkaiseminen on sallittu. Miksi ei siis elokuvan suhteen noudatettaisi samaa periaatetta?
Pyydämme nyt Valtion elokuvatarkastamoa katsomaan uudelleen yhtiömme filmin Jääkärin morsian ja ottaen edelläesittämämme seikat huomioon sallimaan sen esittämisen maassamme.
Kunnioittaen"
Suomi-Filmin edustaja, jonka nimen jätän tästä pois.
Tarvinneeko sanoa, että pyyntö, jonka sanakäänteet eivät ole niitä onnistuneimpia, ei tuottanut tulosta ulkoasiainministeriön vastustuksen vuoksi. Elokuva vapautui pannasta 1980-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti