perjantaina, maaliskuuta 25, 2005

Letkut pois

Ameriikan mantereella käydään kiivasta taistelua naisparan hengestä. 15 vuotta letkuruokinassa olleen Terry Schiavon aviomies Michael on saanut tarpeekseen ja on vaatinut ruokinnan (ja juoman) lopettamista. Michael väittää, että se on myös Terryn oma toivomus. Terryn vanhemmat ovat eri mieltä. Oikeus on todennut, että se on Terryn toivomus. Sama koskee vetoomustuomioistuimia (jotka eivät perustele, niin kuin viimeksi eilen Korkein oikeus jätti tekemättä).

Terry sai 15 vuotta sitten sydänkohtauksen, kuoli, elvytettiin, mutta ei kokonaan. Aivoihin tuli vamma, joka antoi aviomiehen asianajille mahdollisuuden väittää, että Terryllä ei ole mahdollista tuntea tunteita tai tuntemuksia. Vanhempien asiantuntijat sanovat, että tilanteeseen voi tulla tulevaisuudessa parannus. Terry ei voi syödä itse, sillä siitä seuraisi yskänkohtaus, johon hän saattaisi kuolla. Siksi häntä ruokitaan letkuilla. Terryn pää liikkuu, hänen silmänsä liikkuvat ja kohtaavat toisen katseen ja hän päästelee ääniä.

[Sydärin syy oli kaliumin alhainen määrä ruumiissa: hirvittävällä laidutuskuurilla - voi olla myös bulimiasta kyse - hän oli juonut 10-15 lasia jääteetä päivässä.]

Asiaan liittyy väitteitä rikoksista. Terryn sairaanhoitaja on tehnyt yli vuosi sitten rikosilmoituksen Michaelista, sillä kahden keskisten vierailujen jälkeen Terry on ollut sekä fyysisessä että henkisessä stressitilassa: insuliinitaso on ollut pielessä ja Terrystä on löytynyt piikin jälkiä. Näitä väitteitä ei kuuleman mukaan kukaan tutki. Sairaanhoitaja sanoo myös Michaelin kiroilleen, ettei Terry jo kuole: käytetty termi ei ollut vaimo tai nainen, vaan jotakin "perhelehtiin sopimatonta". Näiden todenperäisyyttä ei oikeusistuimessa ole käsitelty.

Yhdysvaltain presidentti, edustajainhuone ja lukemattomat muut - mm. Terryn sukulaiset (esim. isovanhemmat) ovat vastustaneet ruokinnan lopettamista, viime viikolla asiasta säädettiin lakikin. Korkein oikeus ei tähän reagoinut. Tällä hetkellä tilanne on se, että Terryn elämän ylläpitoon halukkaat, esimerkiksi hänen vanhempansa, eivät saa sitä tehdä: tämän kieltää laki ja oikeus. Aviomiehen (ja väitetysti Terryn oma) toive on oikeusistuimessa vahvistettu.

Nyt siis poliisit estävät ruokinnan käynnistämistä. Terry kuolee väistämättä janoon ja nälkään. Letkut poistettiin viikko sitten perjantaina.

Tulevaa väistämätöntä kuolemaa on kuvattu myös liberaaleissa lehdissä lieväksi ja kivuttomaksi kuolemaksi.

Terryn luona kuvaaminen on kiellettyä, joten tätä armeliasta kuolemaa emme näe videolla.

Mutta mikä sitten on murha?

Yhdysvalloissa asiassa on herätelty aktiivista blogikampanjaa ("blogswarm").

Ei kommentteja: