Mää luulis, et kaek on kuallu

Kun vanhan intiaanipäällikön tapaan vetäydyin tässä pari päivää sitten korkealle vuorelle kuolemaa tekemään, näytti siltä, että Blogistan olisi lamassa. Siinä pilviä ja niiden muotoja tarkasteltaessa sattui sitten lokki laskemaan silmään ja pois oli lähdettävä. Kukkulalle noustiin, mutta huomasin sen olevankin alas tullessani vuori: blogsfäärissä värähtelee ihan selvästi pirteämmin kuin viikkoihin.

Jaa, ette usko, sillä on lauantai-aamu ja perjantaipullo vääristää vielä perpektiiviä. Suuripiirteisenä ja anteliaana ihmisenä jakelen esimerkkejä, joka auttavat teitä näkemään kirkkaammin (frangelskaa: you're a clear voyant).

Tapaus Moroskooppi

Arvaan että oululainen Moroskooppi paljastelee juuriaan paikallispatriotistisissa ivamukaelmissaan niin että sukan ja lahkeen välinen valkoinen nilkkaraita näkyy, mutta hän tekee aivan oleellisen tampereenkiälisen virrheen: jätkä ei sano kertaakaan, että "Se on moro"! Niinpä hän voisikin muuttaa nimimerkkinsä Ookkonäskoopiksi.

Mutta onko mies enää aito "ookkonää kanssa"? Nimittäin. Nythän on niin että hän on otsikoinut tekstuaalisen banaanilättynsä "Muutamia kysymyksiä Blogistanin naisille tampereeksi" ja samaan aikaan pinseritoplistan KAKKOSENA majailevan Mitvitin kommenttiosastossa loihe lausumaan bloginomistajan suuntaan viitaten, että "uhkaan sinua nyt sellaisella ennustuksella, että suuntaan kaikki homoeroottiset tunteeni vastaisuudessa Sedikseen".

Maailman julma totuus seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta voidaan kyllä tiivistää iskulauseeseen: Ken kahta - tai useampaa - kaihoaa, se molemmat menettää! Näin isäukko minua aikoinaan valisti, enkä ole sitä lakannut toistelemasta, olihan se loppujen lopuksi yksi harvoista täysjärkisistä opastuksista, mitä hän minulle maailmalle julmana stallarikautena 1970-luvulla lähtiessäni antoi. Lupaan vaieta melkein kaikista muista häneltä saamistani neuvoista, sillä olen periaatteessa vakavahenkinen perheblogi näissä asioissa.

Onneksi on hyvällä tahdolla tulkittavissa, että Moroskoopin henkisessä suuntautumisessa kyse on pelkästä tunteesta eikä karvaisesta kädestä polvellani. Kehotankin siis puristamaan vaimoni kättä mieluummin selkäni takana kuin polvellani, jossa hän kättään lepuuttaa mieluummin kuin Mersumme vaihdekepillä. Uskaltaudun sanomaan tämän siksi, että mukavampaa loukata Moroskoopin tunteita kuin katkaista hänen kätensä! Varo vaan!

Tapaus Varo vaan!

Miten juolahtikin mieleen, että oman ilmaisunsa mukaisesti loyality program -blogeja sivuistoilleen tänä viikonloppuna kiinnittelevä Ainailona työnsi säilällisen kebabherneitä Moroskoopin sisälmyksiin piikkaamalla julkilausuminansa kiinni kuin kirkon oveen:

"Moroskoopilla ei toistaiseksi ole toiveita sijoittua, koska loyality programmin alin pisteraja on aina vaan uudelleen tulemisen jälkeen vielä hakusessa [ne menee meillä nollille näissä suorilta jaloilta katoamistapauksissa tosi pian, varo vaan - toim.huom]."

Ja tämän lausunnon vuoksi Moroskooppi lähti turvallisesta kodistaan ja kiertää Blogistanin kommenttiosastoja ja katuojia vonkumassa sääliä, ymmärtämystä ja sitä että tulisi edes kerran pamautetuksi. Mutta koska suorastaan rakastan esimerkkejä jaan taas yhden meidän kaikkien ymmärryksen lisäämiseksi. Minusta nimittäin tuntuu että tuskinpa me tämän kaiken vuoksi koputamme edellisen tunkeilijan olkapäähän ja toteamme: "Sir, anteeksi, nyt on minun vuoroni pamauttaa!" Ja vastaus kuuluu: "En voi poistua vielä, jalkojen väliin sijoitettu sitemeter ei ole vielä kilahtanut. Se on spammauksen vuoksi viritetty niin hitaaksi, keskimäärin 17 minuuttiin." "Jumalan kiitos se ei ollut taxmeter!"

Jos seksuaalisuhteita kerran alkaa tilastoimaan, mielestäni voisi kirjata kaikki muutkin ominaisuudet. Pelkkä lukumäärä ei kerro meille uteliaille mitään. Pituus, paksuus ja syvyys, työntökerrat ja tiheys, sydämen lyöntien kiihdytykset ja maksimisyke, yhdynnän kokonaiskesto ja avoin lauseke -kommenttisarake tavallisuudesta poikkeaville tapahtumille. Näppärän nörtin yksinäisinä öinä väsäämä tilasto-ohjelma rekisteröisi tietysti samalla myös edellisten suhteen muihin kirjattaviin, lähinnä diakriittisiin ominaisuuksiin: erot pitkien ja lyhyiden, kauniiden ja rumien, blondien ja tummien välillä ja niin edespäin ad infinitum.

Paljon on nörteillä tehtävää yleisen hyvinvoinnin ja paremman yhteiskunnan puolesta. Kuten tunnettu brittihistorioitsija Eric Hobsbawm (joka asuu tietysti nykyisin Yhdysvalloissa, syntyi Egyptissä, kävi koulua Wienissä ja asui Berliinissäkin ennen Englantiin valumistaan) sanoi: Seksin vapautumisen yhteiskunnallinen merkitys on siinä, että yhteiskunnassa on enemmän seksiä. Hän olisi voinut sanoa että "ja piste". Tätä sopii tietysti epäillä, sillä kuinka olisi muuten mahdollista, että huorittelusta, pillunvonkaamisesta ja miesverosta blogistanilaiset intoutuivat kirjoittamaan Ihmissuhteisiin yhdestä kommentoidusta kirjoituskoosteesta 94 kommenttia. Se on enemmän kuin minä saan kahdessa kuukaudessa.
Eikä kukaan korostanut sitä, että teini-ikäisen suusta haukkumasana "huora" on täsmälleen yhtä irrationaalinen kuin "homo". Tosiasiahan on, että fyysisiin ja henkisiin ominaisuuksiin tai tunnistettaviin käyttäytymismalleihin liittyvät haukkumasanat ovat aina fiktiivisiä. Vain tässä realismi-illuusion maassa te kaikki troglodyytit otatte kaiken tosissanne.

Se on rumaa! Se on väärin! Mutta kaikki, sanojat ja kuulijat, uhri mukaanluettuna, tietävät, että se ei ole totta. Ja silti, meidän realismi-illuusiomme on sitä, että se on kuitenkin jollakin tapaa totta.

Vanha sananlasku "haukkuva koira ei pure" on unohdettu, koska meiltä kaikilta halutaan leikata munat pois ja tehdä meistä "normaaleja".

Eikä vain mitä tahansa normaaleita, vaan nimenomaan tarkoin määriteltyjä, redusoituja ja monipuolisen ohjaamisen kautta normitettuja normaaleita, jossa satunnainen sylkeminen sateiselle kadulle on rike normaaliutta vastaan. Puhumattakaan hampurilaisen syönnistä. Voissa paistamisesta. Avotaivaan alla tupakoimisesta. Pahojen puhumisesta muualla kuin selän takana ja hiljaa. Tosiasioiden sanomisesta ääneen. Jne... Juuri tämän vuoksi minä luen mieluummin Käymälää kuin kaikkia normaalimäärittelijöiden opaskirjoja, joita Blogistan on täynnä. Ja juuri nyt hymyilen siksi, että tiedän niin monen miettivän, osuuko tämä juuri häneen. Näen realismi-illuusion kuplan kasvavan juuri siihen kolmannen tai tässä tapauksessa ainoan silmän paikalle otsaan. Juuri siihen missä Kykloopilla semmoinen on. Kokeile vaikka.

"Eiköhän tässä ole jo aamupalan verran." (Alexander Dumas nuorempi palkkio mielssään tehdessään aamupakinaa sanomalehteen.)