maanantaina, heinäkuuta 19, 2004

Blogin kirjoittamisen opas

Hyvä epätoivoinen!
 
Sinä, Mitvit Olympolainen, olet tekemässä viisaan teon, kun päätit kääntyä  meidän firman puoleen. Tietokoneemme oli arponut sinut läpi jo ainakin kymmenestä esinahkan tarkastuksesta ja kuten hakemuksessasi kerroit, tulokset albanialaiselta peniksenpidennysklinikalta eivät lopulta jaksaneet alkuinnostuksesta huolimatta kiinnostaa sen enempää kuin luonnontieteellisen museon päiväperhot niissä näyttämökuutioissa, joiden laseista ei nähnyt edes finnejä puristella. Halusit jotain parempaa ja käännyit meidän firman puoleen.
 
Teemme Sinulle rohkean lupauksen. Ennen kuin huomaatkaan, juuri tämän kirjekurssin avulla Sinä, Mitvit, voit tulla pettämättömäksi bloggaajaksi ja mikä parasta, voit tienata sillä vielä rahaa. 
 
Jokainen meistä on joutunut tilanteeseen, jossa bloggaaminen ei oikein suju. Kaikki jannaa kuin kuuden viinipullollisen sekakäytön kesälomakankkusessa, eikä edes liikkeelle lähteminen ota onnistuakseen. Silloin jäät helposti petiin kädet housunkauluksen alla, vaikka tiedätkin todellisen ja kiehtovan maailman odottavan aivan nurkan takana. Olo on kuin uuden Toyota Corollan starttimoottori yskisi tai apostolinkyytiä janoavat nivelet olisivat niin jäykät, ettei jaksaisi kiivetä edes jalustalle. Sellaisessa tilanteessa herkkä sielu unohtaa usein tarkistaa muistikirjasta kummalla jalalla pitäisi nyt nousta ylös. Mutta ei hätää. Meidän firman määrätietoisen kehitystyön tuloksena tilanteeseesi on löydettävissä monia eri ratkaisuja tuotevalikoimastamme.
 
Vanhaksi itsensä tuntevilla blogisteilla, joilla on takanaan pitkä elämä siittämisestä koteloitumiseen ja sen jälkeiseen vain hetken kestävään päiväperhon elämään, on usein ollut neuvona tähän tilanteeseen ns. Remingtonin runokoulun ohjeet. Sen naispuolisella piiskaa käyttävällä rehtorilla oli käytössään pätevä ja luotettava tuotemallisto, joka ei hevin unohdu, sillä se taottiin runosankareiden muistipiireihin yleensä takapään kautta vaikka varioistakin on kuultu kerrottavan.
 
Runokoulun ohjeistuksen ensimmäisen pykälän mukaisesti ennakkojärjestelyt ovat tärkeät. Runokoulussa annettiin ohjeeksi sijoittaa näytön päälle riisi paperia. Siitä on sitten tenkkapoon tullessa helppo silpaista paperiliuska aivan kuin ennen vanhaan, rytistää se palloksi ja lähettää se kuin Dorgan Poikien tykittävä donkkari huoneen nurkkaan kuudenkymmenenseitsemän samanlaisen seuraksi. Kun sitten imagosyistä monet ovat joutuneet hankkimaan ns. litteän näytön, piti siihen hankkia paperinpidäke entisen tuntuman säilyttämiseksi. Tämä oli tietysti ongelma jo siksi, että pidäkkeitä ei kukaan halua silloin, kun mikään ei irtoa, vaikka kuinka ravistaisi ja puristaisi. Kun sitten säännönmukaiset 68 paperipalloa on lähetetty päämääräänsä, eikä tarvittavaa juttua silti ole saatu valmiiksi, vanhan systeemin uuden version huono puoli on siinä, että joutui nöyrtymään työnsä äärellä ja konttaamaan nurkkaan availemaan rutistettuja palloja. Ei kannata käyttää väärien firmojen tuotemallistoa, sillä todellisuudessa tuo rypistynyt paperi nurkassa -metodi on vain tyhjäksi käynyt virtuaalirituaali. Paperi kertoo omalla tyhjyydellään kuinka mitättömän pieniä ihmisiä me kaikki olemme ns. kosmisen vitutuksen äärellä.
 
Silti moni käytännön ammattilaisblogisti on oppinut meidän firman kirjekurssin avulla, että ihan aluksi ei kannata ryhtyä ns. tyhjästä ei kannata nyhjäistä -metodin koulukunnan haltioituneeksi kannattajaksi. On nimittäin olemassa monta keinoa, joilla ns. putken saa avatuksi. Perinteiset tavat inspiroitua kuten Seppo Huunosen Karvat-elokuvan moninkertainen katsominen, runsaahkoprosenttinen alkoholi nauttimisineen, nikotiinipitoinen tupakka sytyttämisinen ja polttamisineen sekä vahva hengellinen hurmos Löyhkä-Puavon maratonilla on sittemmin todettu tutkimuksissa vedenpitävästi epäterveellisiksi, vaikka ei käy kieltäminen, etteikö niiden avulla olisi, tosin vain satunnaisesti, saatu mittaviakin näyttöjä, jopa suoranaisia klassikkoja kirjallisten rintamien juoksuhaudanteillä.   
 
Itse asiassa mainitut inspiraatiomateriaalit eivät tyydy pelkästään avaamaan putkea, vaan aika ajoin muodostuvat sellaiseksi itse. Kirjalliseksi tuotokseksi jää näissä olosuhteissa helposti putki as such -ideologia, jota viimeiset blogitieteelliset tutkimukset pitävät kuitenkin enemmänkin käyttökirjallisuutena kuin sellaisena arvokirjallisuutena joka koristaa kirjastojen hyllyjen jokaista niemeä ja notkoa. Vaikka ne kuinka pitkään pölyttäisivät, ei uusia kirjoja sillä metodilla synny. Kyse on kiellettävästä kirjallisten kufaarien matkimisesta.
 
Avuksi on silloin otettava Internet, ja sen loputtomat mahdollisuudet.  Internet voi olla ns. puuttuva rengas päivän tuotoksen ja aivojesi välillä.
 
Opiskeltuasi tämän, hyvä Mitvit Olympolainen, osallistut automaattisesti uuteen vedonlyöntiin, jossa voit voittaa riihikuivan käteenvedon ja kaupan päälle toisen osan meidän firman takuuvarmasta bloginkirjoitusoppaan kirjekurssistamme. Mikäli et kuitenkaan halua osallistua tähän kädenlyöntiin, sinun ei tarvitse muuta kuin lähettää meille rahaa, minkä voit kätevästi tehdä oheisella postisiirtolomakkeella.
 
Teidän,
Horatius



Ei kommentteja: