maanantaina, kesäkuuta 07, 2004

Pikku naisia

Kun elämä on rankkaa, silloin voi ottaa Fernet Brancaa tai katsoa elokuvia.

Tämä on mitä mainioin terveellinen vaihtoehto. Sen voi katsoa kerran vuodessa.




Little Women. Yhdysvallat 1994. Ohjaus: Gilliam Armstrong. Tuottaja: Denise Di Novi. Apulaistuottaja: Warren Carr. Yhteistuottaja: Robin Swicord. Käsikirjoitus: Robin Swicord Louisa May Alcottin romaanista "Little Women"(1868). Lavastus: Jan Roelfs (prod. design), Richard Hudolin (art. dir.), Jim Erickson (set decoration). Leikkaus: Nicholas Beauman. Kuvaus: Geoffrey Simpson. Musiikki: Thomas Newman. Laulut: Georges Bizetin duetto ”Leila, Leika Dieu puissant” oopperasta "Les pêcheurs de perles" – es. John Aler ja Barbara Hendricks. Conrad Kocher ja Folliot S. Pierpoint, ”For the Beauty of the Earth. Koregrafia: Trudi Forrest. Erikoistehosteet: Lars Lenander. Puvut: Colleen Atwood. Naamiointi: Jan Newman, Naomi Donne, James D. Brown (hiukset), Peter Owen (peruukit). Päähenkilöt: Winona Ryder (Jo March), Gabriel Byrne (Friedrich Bhaer), Trini Alvarado (Meg March), Samantha Mathi (vanhempi Amy March), Kirsten Dunst (nuorempi Amy March), Claire Danes (Beth March), Christian Bale (Laurie), Erich Stoltz (John Brooke), John Neville (hra Lawrence), Mary Wickes (täti March), Susan Sarandon (rva March), Florence Patterson (Hannah), Corrie Clark (Belle Gardiner), Rebecca Toolan (rva Gardiner), Curt Willington (punatukkainen nuori mies), Janne Mortil (Sally Moffat), Michele Goodger (Hortense), Marco Ray (hra Parker), A. J. Unger (Ned Moffat), Christine Lippa (rva Hummel). Aiemmat filmatisoinnit: 1939, 1947.

Louisa May Alcottin romaani ”Pikku naisia”" kuuluu niihin teoksiin, jotka joka tyttö on lukenut. Jos ei ole, on syytä lisätä se lukulistalle. Gillian Armstrong (My Brilliant Career, High Tide) on ohjaajana valinnut katsojan onneksi raskaamman tien, eikä typistä tarinaa hollywoodilaisen perhemallin mukaiseksi. Elokuvan päätökset ovat oikeita valintoja, joilla on myös seurauksensa. Ne rajaavat elämän juuri niin kapoisaksi kuin se joskus tuntuu olevan.

Hollywoodista ei muistuta myöskään elokuvan tempo: rauhallinen ja elegantti on jotain muuta kuin mitä olemme sieltä tottuneet saamaan.

Tarina alkaa Massachusettsin Concordissa vuoden 1862 talvella. Se oli Yhdysvaltain sisällissodan talvea ja näkyy siinä, että Marchin perheen isä on sotimassa. Perhe on pulan ja puutteen vaivaama, mutta elämä kitkuttaa eteenpäin hyvässä A-luokassa, eikä esimerkiksi omasta kokista tarvitse luopua.

Perheen tyttäret tulevat katsojalle tutuksi vähän kerrallaan. Heidän persoonallisuutensa ja keskinäiset suhteensa ovat helposti aistittavissa.

Winona Ryder näyttelee Jo-tytärtä, joka haluaa tulla ja tuleekin kirjailijaksi. Siksi hän järjestää näytelmiä, joissa kaikilla on rooli – pienen romanssinpoikasen vuoksi sellainen on myös naapurin Lauriella (Christian Bale).

Vanhin sisar Meg (Trini Alvarado) on viisas, nuorin Amy (Kirsten Dunst, Samantha Mathis) päämäärätietoinen miljonäärinjahtaaja ja pieni Beth (Claire Danes) sairaalloinen ja siksi surkuteltava.

Tytärten äiti (Susan Sarandon) onnistuu olemaan aikaansa edellä: kyse on selväpäisestä feminististä, joka arvostaa pään ja terveen mielen rohkeaa toimintaa enemmän kuin ulkoista pinnallista elämää tai ajan myötä kuitenkin hiipuvaa kauneutta.

Toimintaa ei juuri tarvita. Keskustelut, naisten ja nuorten naisten toiveet, uskomukset, unelmat ja avioliittoon johtavat kohtalot ovat etualalla niin kotiympäristössä kuin myöhemmissäkin elämänvaiheissa monien 1800-luvun romaanien tapaan. Blogistanissakaan tämä ei ole tuntematon maailmanmalli.

Kysymykset avioliitosta, omasta kodista ja omien unelmien toteuttamisen välttämättömyydestä ovat toki aina ajankohtaisia, kuten voimme Blogistanissakin joka päivä lukea.

Elokuvassa näyttelijöiden yhteispeli sujuu suorastaan loisteliaasti. Edes historialliset käytösanakronismit eivät vaivaa samassa määrin Pikku naisia, kuin monissa muissa Hollywoodin historiallisissa pukudraamoissa, vaikka brittisarjojen ajan vaatimukset tarkoin huomioivaan eleganssiin ja käytöskoodiin ei sentään ylletä.

Tämä elokuva piristää mieltä huonompanakin päivänä.

Ei kommentteja: