keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2004

Circus Maximus

Elämä heittelee hurjiin paikkoihin. Tänäkin aamuna heräsin kissaeläinten ympäröimänä. Kuusi hurjaa petoa oli ilmeisesti tehnyt jakosuunnitelman valmiiksi sillä ensimmäinen näykki isovarpaitani ja toinen kiipesi selkää pitkin niskan puolelle viimeistä iskua antamaan. Ravisteleksihen ne irti ja heti kolme muuta hyökkäsi kimppuuni. Oli paettava paikalta.

Kuusi kissanpentua ja kaksi aikuista, niiden emo ja isoemo. Kovaa peliä maaseudulla.

On lämmintä, mutta vettä tulee muutamien tuntien välein. Kesäloman kolmas päivä ei ollut sen kummempi, entisissä merkeissä. Ruotsin kuninkaan alamaisalueella Haaparannassa vieraillessamme satoi niin, ettei promenaadia voinut tehdä. Oli tyydyttävä muiden suomalaisvieraiden tapaan tavaratalokierrokselle, kunnioitettava 1552 kruunun lasku kertoi, että kokeilunhalua riitti. On sitten syöty ruotsalaisia lihapullia, paksuja makkaroita, näkkileipää ja leivosherkkuja. Ukille tuotiin Gustaf III "skarpsill"-rasia. En viitsi kala-allergikkona katsoa sanakirjasta, mikä elukka tuo teräväsilli on...

Matti Hongan pystyyn pistämässä 1700-luvun kirkossa Kiimingissä kävimme katselemassa Mikael Toppeliuksen seinämaalaukset. Mooses laintauluineen oli tavanomainen, triptyykissä olivat esillä "Mooses ja vaskikäärmeet", "Jeesus rukoilee" ja "Jeesus ristillä", ja triptyykkiä kehystämään oikeaan laitaan oli läntätty Aaron, Mooseksen veli.

Toppelius oli ollut siellä hieman yksinkertaisempi kuin esimerkiksi Haukiputaan tai Kempelleen kirkon maalauksissaan. Yksinkertaisempi ja katolisempi, sanoisin. Siis enemmän perinnettä noudattava. Vaskikäärmemaalaus oli onnistunein, mutta sen ja verta stigmoistaan tihkuvan Jeesuksen väliin oli maalattu ilmassa kieppuva malja, jonka tulkitsin Graalin maljaksi. Jeesuksen yltäkylläinen verisyys ei todellakaan johtunut orjantappurakruunuista, vaan ruumiin eri puolilta tihkuvista verisistä haavoista, jotka olivat selvästi stigmoja. Graalin malja symboloi tietysti ilmassa leijuvana myös pyhää henkeä, vaikka viereen oli kyllä jokin arkkienkeleistäkin pantu taivallista sanomaa tuomaan. Aaronilla oli hämmästyttävää kyllä kädessään suitsukeastia, katolinen jäänne vai vinkki itään, josta niin monta kertaa oli tultu vastavuoroisesti kirkkoja tuhoamaan. Saarnastuoli oli pilaantunut päällemaalauksilla, alkuperäiset ilm. evankelistakuvat olivat kadonneet vuosisatojen kulutukseen.

Pistäydyimme myös Tornion kirkossa, jonka kattomaalaukset ovat suomenkuuluja. Paluumatka tukikohtaan sujui rankkasateessa hitaasti mutta varmasti. Parin päivän lepo kissaeläinten piirittämänä oli tarpeen ennen ensimmäistä kirjastokäyntiä. Parikymmentä kirjaa varmistaa sadekelien jatkon, eikös niin.



5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

usa singles [url=http://loveepicentre.com/]bbw singles[/url] savanna ga singles http://loveepicentre.com/ free russian dating site

Anonyymi kirjoitti...

http://meen.in/ethinyl-estradiol/quantification-of-ethinyl-estradiol
[url=http://meen.in/fda/fda-approved-available-only-in-canada]mcdonalds health inspections[/url] best pharmacy practice [url=http://meen.in/clomid/early-ovulation-on-clomid]early ovulation on clomid[/url]
predict future health from placenta http://meen.in/casodex/order-casodex-mail
[url=http://meen.in/celecoxib/celebrex-celecoxib-side-effects]track and field and drugs[/url] drug interactions with yaz [url=http://meen.in/erection/erection-penis-images]erection penis images[/url]
hypothyriod condition and diet drugs http://meen.in/cephalexin/how-long-is-cephalexin-good-for
[url=http://meen.in/evista/drug-evista]buying viagra prescription[/url] cialis compare viagra [url=http://meen.in/cardura/cardura-diarrhea]cardura diarrhea[/url] medicine not to take with trileptal [url=http://meen.in/cleocin/cleocin-capsules]cleocin capsules[/url]

Anonyymi kirjoitti...

travel card http://greatadventures.in/expedia/expedia-elite-plus bermuda and travel
[url=http://greatadventures.in/adventure/adventure-path-clothing]anso travel[/url] meriden travel [url=http://greatadventures.in/tour/lil-wayne-tour-dates]lil wayne tour dates[/url]
scientist that proposed that electons travel in fixed orbits http://greatadventures.in/plane-tickets/plane-tickets-albany-ny
[url=http://greatadventures.in/flight/taking-flight-2]travel website australia cheap deals[/url] travel florida deals [url=http://greatadventures.in/plane-tickets]plane tickets[/url]
list of singapore travel agencies http://greatadventures.in/airlines/rights-of-goverment-on-private-airlines jobs available for the travel chanel [url=http://greatadventures.in/airport/atlantia-airport]atlantia airport[/url]

Anonyymi kirjoitti...

last minute travel to california http://wikitravel.in/travel/how-do-boat-travel-best japan travel bureau photo
[url=http://wikitravel.in/tour/america-tour-west]travel bed rai[/url] garmin nuvi 680 gps personal travel assistent [url=http://wikitravel.in/disneyland/map-of-disneyland-attractions]map of disneyland attractions[/url]
mini travel trailor http://wikitravel.in/tour/calafate-tour-packages
[url=http://wikitravel.in/disneyland/disneyland-resort-vacation-package-htm]military travel tours germany[/url] new castle pa travel agencies [url=http://wikitravel.in/cruise/compare-royal-caribbean-to-celebrity-cruise-lines]compare royal caribbean to celebrity cruise lines[/url]
luxury discount travel world cruise http://wikitravel.in/tourist/seychelles-tourist-info owning a travel trailer [url=http://wikitravel.in/flight/pan-am-plane-that-made-the-ist-trans-pacific-airmail-flight]pan am plane that made the ist trans pacific airmail flight[/url]

Anonyymi kirjoitti...

taking clothes off http://topcitystyle.com/kowalski-brand46.html stephanie laurens [url=http://topcitystyle.com/black-beige-women-color205.html]crazy clothes[/url] kickers shoes
http://topcitystyle.com/off-white-pullover-color3.html adaptive clothes for children [url=http://topcitystyle.com/l-casual-size7.html]funky maternity clothes[/url]