torstaina, toukokuuta 13, 2004

Tänään aion katsella munkkiveljeskunnan sivuja

Päivän elokuva

Katselin Heikki Kujanpään Jäänmurtajan (1997) perustuu Sami Parkkisen novelliin Mutanen. Nuorta Petriä näyttelee peräti 300 hakijan joukosta valittu 14-vuotias Sampo Borgar, ja hänen tyttöystäväänsä näyttelee Killer -yhtyeen solistina tunnettu Siiri Nordin.

Minna Karila näyttää myös kirjoittaneen Jäänmurtajasta MTV:n leffa-arkistoon: arvion

Euroviisuista

Blogin ulkopuolelta kerrottakoon, että varovaisesti arveltunakin eilen lupaamani 111 prosentin teho on hieman liikaa. En voinut loppuillasta muuta kuin katsoa mihin se riitti. Koskapa maailma kaipaa tunnustuksia, niin täältä pesee! Pää on kipeä. Ja tänään aion katsella lähinnä munkkiveljeskuntien kotisivuja. Niin kuin muuten Jari Sillanpääkin, jonka menestyksen puutteesta on noussut kansansuru, kaikkien tiedotusvälineiden etusivun aihe.

Nythän kävi niin, että jatkoon FINAALIIN pärähtivät sellaiset musiikin suurvallat kuin Serbia-Montenegro, Malta, Alankomaat, Albania, Ukraina, Kroatia, Bosnia-Hertsegovina, EJT Makedonia, Kreikka ja Kypros.

Rannalle jäivät ruikuttamaan (maa/äänimäärä) Viro, 65; Israel, 57; Tanska, 56; Suomi, 45; Portugali, 37; Liettua, 26; Latvia, 21; Andorra, 12; Slovenia, 11; Valkovenäjä, 10; Monaco, 10; Sveitsi, 0. Erityisesti hämmentää se, että Sveitsi jäi ilman pisteitä. Luulisi pankkimaailmalla olevan sen verran sympatioita, että yhdet euroviisut voitaisiin hoitaa kotiin tai ainakin se yksi lohdutuspiste.

Ei kommentteja: