torstaina, toukokuuta 20, 2004

Ihminen harakkana

Tiedättehän, että on ihmisiä, jotka ovat uuden tekniikan perään. Jos jokin tekninen uutuus laitetaan lasivitriiniin ilman hintalappua, he ajattelevat että heidän pitää saada se nyt ja heti. Mikään maailmassa ei saisi heitä sijoittamaan rahojaan niinkään arkipäiväisiin asioihin kuin vuokraan tai ruokaan. Jos jokin kiiltävä esine on tyrkyllä, se on vietävä pesään. Ulosottomieskään ei näitä ihmiseksi naamioituneita harakoita pelota.

Vanhimmasta ystävästäni piti tulla runoilija. Hänen runonsa olivat niin hyviä, että maailmasta löytyi useita lukijoita, jotka olivat valmiita nimittämään hänen riimittelyjään runoiksi. Minä pidin sitä kunnioitettavana saavutuksena. Itse en ole koskaan oppinut lukemaan runoja vaikka juuri tässä tarkoituksessa asensin vessaamme kirjatelineen, johon sulloin lukematta jääneitä runokokoelmia Paavo Haavikosta johonkin modernimpaan.

Mutta ystävälläni kävi suurenmoinen epäonni. Rakastuttuaan erääseen oululaiseen tyttöön hän menetti itseluottamuksensa eikä enää uskonut omaan runouteensa. Hän lainasi Federico Garcia Lorcaa siinä määrin sanasta sanaan, ja unohti paha kyllä mainita lähteen (vaikka sen olisi ihan hyvin voinut mainita). Ja jäi kiinni. Sen jälkeen runokilpailun voittaminenkaan ei tehnyt hänestä runoilijaa, vaikka en ole kenenkään muun nähnyt alta kaksikymppisenä nousevan kovalta laverilta niska kaarella yskimään juuri runoilijan perikuvan, keuhkotautisen kuolevaisen näköisenä...

Mutta taiteellista luonnetta hänellä kyllä on. Muutettuaan Mansesterista lähikaupunkiin, jonka nimi on muistaakseni Hämeen Hitachi, hän osti uuden cd-soittimen, daf-nauhurin, 3000 mummon markan rinkan ja kuuden entisen polkupyörän lisäksi seitsemännen, entistä koreamman. Ai että se kiilsi kauniisti. Mutta ei selitystä tarvitse kaukaa hakea. Joka viikonpäivälle oli nyt oma pyöränsä.

Sitten vastaan tuli aivan upea konkurssihuutokauppa. Siellä oli myytävänä Sveitsissä valmistettu kilpapyörä, joka oli paitsi "halpa" myös kaunis. Jokaisella viikonpäivällä oli kuitenkin jo oma pyöränsä. Siksi hän laittoi sen makuuhuoneen seinälle, kiiltämään oman sängyn päälle, josta sitä voi aina halutessaan ihailla. Parantumaton esteetikko.


Ei kommentteja: