keskiviikkona, toukokuuta 19, 2004

Ediakarani

Geologit ovat kahdeksan vuoden pohdiskelun jälkeen päätyneet paleotsooisen ajan uudelleenjakoon. Prekambriajan [yli 600 milj. vuotta sitten] ja kambriajan [540-500 miljoonaa vuotta sitten] väliin on läntättävä ediakaraniaika.
Kaudelle antaa nimensä Ediakara-vuoriston fauna, siinä erityisesti maailman vanhimmat tunnetut monisoluiset fossiililöydökset ameeboista nivelmatoihin. Löydökset, jotka muuttivat maailmanhistoriaa, sijaitsevat Flinders Rangesin alueella eteläisessä Australiassa, noin 400 kilometriä Adelaidesta. Räjäytyksiä alueella tehnyt Reginald C. Sprigg löysi alueen erikoisuudet vuonna 1946.

Ediakarani-nimitys ei ole saavuttanut tiedemaailmassa yksimielisyyttä. Kilpaileva nimitys on Vendikausi, jonka yläosaan, 565-543 miljoonaa vuotta sitten, he ediakaranikauden sijoittavat.

Ediakara ei kuitenkaan liity vain geologian periodisoinnin uudistamiseen, vaan se sattuu olemaan myös virstanpylväs Internetin historiassa. Kosmoksen tutkimukselle omistautunut Ediakaran yliopisto on maailman ensimmäinen virtuaaliyliopisto.