tiistaina, toukokuuta 25, 2004

Blogistanin olympiajoukkue valittu

Blogistanin tietotoimisto tiedottaa:

Blogistanin olympiakomitean hallitus valitsi ensimmäisessä valintakokouksessaan tulevan kesän Ateenan maailmancup-olympialaisiin 14 blogistia ja peräti 40 huoltajan tukiryhmän. Huoltoa turvaamaan valittiin jälleen kerran Sedis, jolla on pitkä kokemus sekä lipun heiluttamisesta että kansainvälisten taistelijoiden huoltotoiminnasta.

- Ensimmäisessä valintakokouksessa suurin osa valinnoista koski joko maakohtaisia tai henkilökohtaisia kiintiöpaikkoja, joten valinnat olivat melko selkeästi Pinserin top-listan mukaisia, olympiakomitean valmennuksen johtaja Pinseri luonnehti ja piti samalla omaa valintaansa "yllätyksenä, joskin välttämättömänä yllätyksenä".

Valintoja tehtiin kaikkiaan kahdeksassa blogilajissa: ammunnassa, painissa, purjehduksessa, ratsastuksessa, sulkapalloilussa, taekwondossa, uinnissa ja yleisurheilussa. Valinnat noudattivat blogilajien liittojen esityksiä täydellisesti.

Usean lajiliiton edustajat kiittivät Blogistanin olympiakomiteaa aikaisista valinnoista ja mahdollisuudesta rauhoittaa blogistien kesä valmistautumiseen.

"Paukut voidaan säästää Ateenaan"

Tiukin kamppailu olympiapaikoista käytiin ammunnassa, jossa kolmella valitulla oli lukuisa joukko tasaveroisia haastajia, joiden ruuti ei kuivu. Edustajat ovat olympialaisten ensikertalaisia. Blogistanin naisten ampujien edustaja Plöki, Mihin Vaan Ampujien Kysyn Vaan ja Sotilasurheiluliiton Pariampujien Asento! tulivat valituksi.

- Painotimme top-listamenestyksen lisäksi alkuvuoden onnistumisia, päävalmentaja selvensi ja jatkoi pitävänsä oleellisena myös kanssablogistien turvallisuutta.

- Säästämme heidän paukkujaan Ateenaan.

Blogimaratonin valinnat tehtiin ehdollisena

Perinteiset pitkän blogiuran valinnat tehtiin kuningasmatkalle tällä olympiadilla varauksin.

- Ensimmäiset näytöt Ateenan maratonille alkoivat jo toukokuussa 2002, koska kyse on erikoislajista. Toisaalta painotetaan nykykuntoa, joten esimerkiksi Ikuisen kahvitauon lisänäyttötarve on perusteltu, sen verran ongelmia viime päivien 94 %:in päivitystahdissa on ollut, valmennuksen ja koulutuksen johtaja totesi.

- Myös SchizoBlogin viimeaikaisiin hepulikohtauksiin ja kofeiiniriippuvuuteen on kiinnitetty huomiota. Kofeiinin dopingraja voi suurkuluttajalla helposti ylittyä juuri blogimaratonin päivitysrumban yhteydessä.

Valmennuksen ja koulutuksen johtaja kiinnitti huomiota myös kolmantena ehdollisesti valitun Tommipommin otteisiin.

- Niissä on havaittu epävarmuutta aina nimeä myöten. Siksi lisänäytöt vakuuttavasta blogimaratonurasta huolimatta ovat tarpeen.

Hänen henkilökohtainen valmentajansa Tiedemies saa kuitenkin rahoittaa matkansa apurahalla.

- Olympiakomitean mahdollisuudet valmentajien matkatukiin ovat vähentyneet, mutta tieteen parissa rahoitusmahdollisuuksia kyllä nykyisellään löytyy.

Painijoukkue harvinaisen pieni

Koko blogipainijoukkue valmistautuu Ateenaan päävalmentajansa johdolla, vaikka joukkue on pienin sitten vuoden 1906.

-Karsintasysteemi oli oikeudenmukainen, mutta kokonaisuudessaan emme onnistuneet. Varapaikkojen toivossa koko joukkue nyt valmistautuu. Muistutan mieliin että vuonna 2003 olympialaisiin ei osallistunut yhtään blogipainijaa.

Valituiksi tulivat kuitenkin ilmaisunsa kanssa painiva Kirjailijaelämää, biologisen ja erityisesti sosiaalisen sukupuolen kanssa painiva Isosisko sekä maailman ongelmien parissa painiskeleva Markku, ulkonäkönsä kanssa painiskeleva ATN: Ruman naisen päiväkirja, opintojensa kanssa painiva tamperelaiskiintiöblogisti Totuuden torvi, ja maaseudun ongelmien kanssa painiva maatalouskiintiöblogisti Maalainen.

- Nämä valinnat olivat vaikeita, koska kiintiöiden ja henkilökohtaisten painityylien välinen suhde on kokonaisuudessaan kestämätön. Odotamme tulevia näyttöjä mm. amerikkalaisen ja kanadalaisen vapaapainin sekä japanilaisen sumotyylin edustajilta. Myös muita maailman kamppailulajien edustajia seurataan tarkoin

Yllätyksiä

Eräitä yllätyksiä valinnoissa toki tapahtui. Sairastumiset, loukkaantumiset, lopettamiset ja henkilökohtaiset päihderiippuvuudet sekä kuntoutusohjelmien laiminlyönti jättivät monta itsestään selvää olympiaedustajaa rannalle Blogistanin olympiakomitean pitäessä yllä tiukkaa linjaa.

Ei kommentteja: